Suomen Yrittäjät ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Järjestön tehtävänä on parantaa yrittäjien asemaa ja yrittämisen edellytyksiä. Tavoitteena on, että menestyviä yrityksiä ja yrittäjiä on enemmän ja yrittäjien taloudellinen ja sosiaalinen asema paranevat. Vain yritykset takaavat kuntien ja siten myös valtion elinvoiman. Jäsenyrityksiä on noin 115 000, joista puolet on yksinyrittäjiä ja puolet työnantajayrittäjiä kaupan, liikenteen, palvelujen, teollisuuden ja urakoinnin toimialoilta. Jäsenrakenne vastaa suomalaista yritysrakennetta. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu paikallisyhdistyksistä, aluejärjestöistä ja toimialajärjestöistä.
Lisätietoa ja alueesi paikallisyhdistyksen yhteystiedot: yrittajat.fi
Jäseneksi voi liittyä Suomessa vakituisesti asuva yrittäjä, jolla on vähintään 14 088 euron (2023) eläkevakutuksen työtulo (YEL, MYEL, TyEL). Jäsenmaksu on henkilökohtaisessa tuloverotuksessa vähennyskelpoinen. Kassan jäsenyydestä ei ole yleensä hyötyä 65 vuotta täyttäneelle yrittäjälle.
Työttömyysturvassa yrittäjän määritelmä:
YEL- tai MYEL-vakuutusvelvollinen tai TyEL-vakuutuksen piiriin kuuluva henkilö, joka
Päivärahan maksaminen
Yrittäjällä on oikeus päivärahaan seuraavilla ehdoilla
Yrittäjän työttömyysturva lyhyesti
Päivärahaoikeuden edellytyksenä on, että yrittäjän työssäoloehto on täyttynyt tai palkansaajakassasta siirtynyt päivärahaoikeus on voimassa. Yrittäjän työssäoloehto täyttyy, kun olet toiminut työttömyyskassan jäsenyysaikana 15 kuukautta päätoimisena yrittäjänä siten, että lakisääteisen YEL-vakuutuksesi vuosityötulo on ollut vähintään minimitasolla. Jos olet liittynyt yrittäjäkassaan suoraan palkansaajakassasta, etkä ole työttömäksi jäädessäsi ehtinyt täyttää yrittäjän työssäoloehtoa, yrittäjäkassa maksaa sinulle työttömyyspäivärahaa, joka on määritelty yrittäjyyttä edeltäneen palkkatulon perusteella. Tämä ns. jälkisuojaoikeus on voimassa enintään 15 kuukautta yritystoiminnan aloittamisesta ja edellytyksenä on, että olet liittynyt yrittäjäkassaan 3 kuukauden sisällä palkansaajakassasta eroamisesta. Työttömyysoikeuden edellytyksenä on voimassaolevan työssäoloehdon lisäksi se, että sinut on todettu TE-toimistossa työttömäksi työnhakijaksi. Työttömyyden osoittamiseksi yrittäjältä edellytetään yleensä yritystoiminnan lopettamista siten, että yritys poistetaan verottajan rekistereistä ja eläkevakuutus lakkautetaan. Päiväraha määritellään kassaan valitun työtulon perusteella. Valittu työtulo saa kuitenkin olla enintään lakisääteisen eläkevakuutuksen työtulon suuruinen.
Vapaaehtoinen työttömyyskassa
Vapaaehtoisiin työttömyyskassoihin liityttäessä on työttömyystilanteessa päiväraha KELAn päivärahaa suurempi. Jäsenmaksut voi vähentää henkilökohtaisessa verotuksessa.
Lisätietoa www.yrittajakassa.fi
Copyright JDC Kehitys Oy - All Rights Reserved - Lisätietoa evästeistä
Emme vastaa virheellisten tietojen aiheuttamista vahingoista. Lisätietoa.