Aineettomat oikeudet (IPR)
Aineettomia eli immateriaalioikeuksia ovat esimerkiksi toimiluvat, patentit, lisenssit ja tavaramerkit. Tavaramerkki poistetaan kirjanpidossa yhdellä kertaa kuluna, mutta muut aineettomat oikeudet poistetaan usean vuoden aikana tasasuuruisina vuosikuluina (esim. patentti 5 - 8 vuotta). Aineettomia oikeuksia voidaan myös ostaa (esim. tietokoneohjelma), jolloin hankintahinta poistetaan tasasuuruisin vuosipoistoin. Oikeus voidaan myös vuokrata, jolloin vuokra on tavanomainen vuosikulu.
Akordi
Akordissa velkoja antaa anteeksi osan velasta. Tavallisimmin velkojat suostuvat alentamaan korkoa tai luopuvat vanhaan velkaan kertyneistä viivästyskoroista (korkoakordi). Kuluakordissa velkoja luopuu tavallisimmin vanhoista perintäkuluista. Velkoja voi myös pienentää saatavaa pääomaa.
Ammatinharjoittaja
Ammatinharjoittaja on toiminimiyrittäjä, jonka toiminta perustuu pääsääntöisesti yrittäjän henkilökohtaiseen ammattitaitoon eikä yrityksellä ole varsinaista toimipaikkaa esim. sähköasentaja.
Apportti
tarkoittaa muuna kuin rahasijoituksena yritykseen laitettua omaisuutta. Apporttiomaisuutta voi olla vain omaisuus, jolla on yhtiölle taloudellista arvoa. Työsuoritusta koskeva sitoumus ei voi olla apporttiomaisuutta. Osakkeen merkintähinta voidaan maksaa apporttiomaisuutena osakeyhtiötä perustettaessa ja maksullisessa osakeannissa. Apportiksi voidaan laittaa esimerkiksi arvokkaat työvälineet ja liiketoiminnan käyttöön tuleva auto. Myös optioiden ja muiden erityisten oikeuksien nojalla merkittävät osakkeet voidaan maksaa apportilla. Lisäksi apporttia on mahdollista käyttää, kun osakepääomaa korotetaan osakepääomasijoituksella.
Arvonlisävero (alv)
Arvonlisävero on kulutusvero, jonka kuluttaja maksaa tuotteen tai palvelun hinnassa yritykselle, jonka yritys tilittää Verohallinnolle. Arvonlisäveron yrittäjä lisää tuotteen tai palvelun myyntihintaan. Yritykset voivat vähentää ostamansa tuotteen tai palvelun arvonlisäveron omassa kirjanpidossaan. Vain arvonlisäverovelvollisten rekisteriin merkityt yritykset voivat tehdä edellä mainitun vähennyksen.
Autokiinnitys
Ammattiliikenteen ja koneurakointiyritysten käyttämä vakuusmuoto. Rekisteriä ylläpitää Autorekisterikeskus, joka vahvistaa kiinnityksen auton omistajan hakemuksesta. Kiinnitys on ajoneuvokohtainen ja on voimassa kymmenen vuotta. Käyttö on vähentynyt rahoitusyhtiörahoituksen yleistyttyä.
Bruttohinta
Verollinen hinta ilman alennuksia.
B2B tai BtoB (business to business)
Tarkoittaa yritysten välistä kaupankäyntiä tai markkinointia.
B2C tai BtoC (business to consumer)
Tarkoittaa kuluttajille suunnattua kaupankäyntiä tai markkinointia.
Elinkeinonharjoittaja, toiminimiyrittäjä, liikkeen- tai ammatinharjoittaja
Luonnollisen henkilön harjoittamasta elinkeinotoiminnasta käytetään usein nimitys elinkeinonharjoittaja. Toiminimellä toimiva elinkeinonharjoittaja vastaa kaikista tekemistään sitoumuksista kaikella liikkeeseen kuuluvalla ja henkilökohtaisella omaisuudellaan.
Ennakkovero, ennakot
Yritysten sekä liikkeen- tai ammatinharjoittajan elinkeinotoiminnan tulojen ennakonpidätys hoidetaan yleensä ennakonkantona. Ennakonkannossa Verohallinto määrää etukäteen maksettavan veron: ennakkoveron eli ennakot. Ennakoiden määrä perustuu elinkeinotoiminnan verotettavaan tulokseen. Ennakoiden on vastattava mahdollisimman tarkoin verovuoden lopullista veroa. Jos veroja on maksettu liikaa saadaan veronpalautusta. Verohallinto maksaa veronpalautukselle palautuskorkoa. Jos ennakoita on maksettu liian vähän, joudutaan maksamaan puuttuvan osan veroista jäännösverona lopullisessa verotuksessa. Jäännösverosta on lisäksi maksettava jäännösveron korkoa.
Ennakkoperintärekisteri
Verohallinto merkitsee ennakkoperintärekisteriin sellaisen elinkeinotoimintaa, maataloutta tai muuta tulonhankkimistoimintaa harjoittavan henkilön, yrityksen ja yhteisön,joka aikoo harjoittaa elinkeinotoimintaa. Ennakkoperintärekisteriin merkitsemisen tarkoitus on osoittaa, ettei suorituksen maksajan tarvitse tehdä maksusta ennakonpidätystä vaan rekisteriin merkitty toimija huolehtii ennakkoverojen maksamisesta itse.
Euribor
Euribor on päivittäin vaihtuva korko, jolla pankki saa lainattua rahaa muilta pankeilta omaan luotonantoonsa. Pankki lainaa eli myy rahaa Euriboria korkeammalla korolla eteenpäin (Euribor + marginaali). Lainat sidotaan 3 kk, 6 kk tai 12 kk Euriboriin, jolloin lainan korko korjataan sen päivän koron hinnalla ja on taas voimassa esim. 3 tai 6 kuukautta joilloin hinta taas korjataan.
Franchising
Yrittäjä ostaa oikeuden valmistaa, myydä ja markkinoida tavaramerkkiä toimiluvan myöntäjän määrittämien liiketoiminnallisten periaatteiden mukaan. Yrittäjä maksaa toimiluvan myöntäjälle käyttöoikeusmaksua.