Toiminimimuotoinen yritys ei voi maksaa rahapalkkaa tai antaa luontoisetuja yrittäjälle, puolisolle tai alle 14-vuotiaalle lapselle. Kun lapset ovat täyttäneet 14 vuotta, on heille mahdollista maksaa palkkaa yleisten periaatteiden mukaisesti. Rahapalkan sijaan toiminimiyrittäjä nostaa yrityksen tililtä rahaa, jotka merkitään kirjanpidossa yksityistilille. Nostoista ei makseta veroa, vaan tuloveron maksetaan ennakkoverona kuukausittain arvioidun yrittäjätulon eli yrityksen voiton perustella progressiivisen veroasteikon mukaan. Veroilmoituksen jättämisen jälkeen verotus vahvistetaan, jonka perusteella maksetaan lisäveroja tai saadaan palautusta.
Avoimissa ja kommandiittiyhtiöissä yrittäjälle voidaan maksaa palkkaa ja antaa luontoisetuja. Palkan lisäksi voidaan nostaa yksityisottoja tai tehdä pelkkiä yksityisottoja. Jos palkkaa ei makseta, ei voida käyttää luontoisetujakaan.
Osakeyhtiössä ja osuuskunnassa kaikille yrityksen palveluksessa oleville henkilöille voidaan maksaa palkkaa ja antaa luontoisetuja. Osakeyhtiössä osakkaat voivat saada osinkoja ja osuuskunnassa jäsenet osuusmaksun palautusta.
Ennakonpidätys lasketaan työntekijän verokortin pidätysprosentin mukaisesti ja tilitetään edelleen verottajalle kuukausittain tai palkanmaksua seuraavan kuukauden 12 päivään mennessä. Ennakkopidätyksen alaista palkkaa ovat
YEL- yrittäjälle luontoisetujen maksaminen on edullista, koska niistä maksetaan sivukuluja vain n. 3 %. Työntekijän luontoisedusta maksetaan myös TyEL – maksu. Tyypillisiä luontoisetuja ovat puhelinetu, lounasetu, asuntoetu ja autoetu. Lounasetuna verotetaan 75 % lounaan hinnasta, kuitenkin vähintään 8 €. Muiden luontoisetujen arvon Verottaja määrittelee vuosittain.
Esimerkki.
YEL-yrittäjä eli YEL-eläkettä maksava yrittäjä ottaa itselleen lounasedun hankkimalla lounasedun arvoltaan 12 €. Niitä yrittäjä voi nostaa yhden työpäivää kohden myös lomapäiviltä.
Yrittäjälle aiheutuvat kulut
Yritykselle aiheutuvat kulut
Tulorekisteri tarjoaa ajantasaisen tietokannan ansiotulotiedoista ja tulorekisterin tavoitteena on tukea harmaan talouden torjuntaa. Tulorekisterin ilmoitukset voidaan automatisoida palkanlaskentaohjelmasta tarvittaessa, jolloin niitä ei tarvitse erikseen ilmoittaa.
Yrittäjät
Jos yrityksesi on osakeyhtiö, avoin yhtiö tai kommandiittiyhtiö ja maksat itsellesi yrityksestäsi palkkaa, sinun on ilmoitettava tiedot tulorekisteriin. Jos olet yksityinen elinkeinonharjoittaja eli sinulla on toiminimi, et voi nostaa palkkaa yrityksestäsi. Voit tehdä yrityksestäsi yksityisnostoja, joita ei ilmoiteta tulorekisteriin.
Työnantajat
Työnantajien on ilmoitettava tulorekisteriin maksetut palkat, luontoisedut, palkkiot, työkorvaukset sekä muut ansiotulot. Myös verovapaat ja veronalaiset kustannusten korvaukset ilmoitetaan tulorekisteriin. Tiedot on ilmoitettava jokaisen palkanmaksun jälkeen viiden kalenteripäivän kuluessa palkanmaksusta. Tulorekisteriin ilmoitetaan kaikensuuruiset palkat, alarajaa ei ole. Voit valtuuttaa esim. tilitoimistosi tekemään ilmoitukset puolestasi.
Lisätietoa: www.vero.fi/tulorekisteri
Sivutoimiyrittäjän palkanmaksu ja eläkemaksu riippuvat yhtiömuodosta ja yrityksestä saatavasta tulosta.
Toiminimimuotoinen yritys ei voi maksaa rahapalkkaa tai antaa luontoisetuja sivutoimiselle yrittäjälle eli itselle, puolisolle tai alle 14 -vuotiaalle lapselle. Rahapalkan sijaan toiminimiyrittäjä nostaa yrityksen tililtä rahaa, joka merkitään kirjanpidossa yksityistilille. Nostoista ei makseta tuloveroa, vaan maksetaan ennakkoveroa kuukausittain arvioidun yrittäjätulon eli yrityksen voiton perustella. Lopullisessa verotuksessa sivutoimisen yrittäjän muualta kuin omasta yrityksestä saamiin palkkatuloihin lisätään yritystulo.
Avoimessa ja kommandiittiyhtiössä sivutoimiyrittäjälle voidaan maksaa palkkaa ja antaa luontoisetuja. Palkan lisäksi voidaan nostaa yksityisottoja tai tehdä pelkkiä yksityisottoja. Jos palkkaa ei makseta, ei voida käyttää luontoisetujakaan. Yksityistoista ei makseta veroa, vaan tuloveron maksetaan ennakkoverona kuukausittain arvioidun yrittäjätulon eli yrityksen voiton perustella. Lopullisessa verotuksessa sivutoimisen yrittäjän muualta kuin omasta yrityksestä saamiin palkkatuloihin lisätään yritystulo.
Osakeyhtiössä ja osuuskunnassa kaikille yrityksen palveluksessa oleville henkilöille voidaan maksaa palkkaa ja antaa luontoisetuja. Osakeyhtiössä osakkaat voivat saada osinkoja ja osuuskunnassa jäsenet osuusmaksun palautusta. Lopullisessa verotuksessa kaikki tulot lasketaan yhteen.
Ammattiliiton jäsenmaksuja ei yleensä kannata maksaa, sillä työttömyystilanteessa yrityksen osaomistaja usein katsotaan yrittäjäksi ja yrittäjän perheenjäsenen ainakin oletetaan työllistyvän perheen yrityksessä. Siksi ammattiliittojen työttömyyskassat ainakin alussa kieltäytyvät ansiosidonnaisen päivärahan maksamisesta. Osaomistaja ja perheenjäsen voi liittyä yksityiseen työttömyyskassaan ja saada maksamansa summan mukaista päivärahaa.
TyEL-vakuutusmaksu (työeläkevakuutus) jakautuu työnantajan ja työntekijän kesken. Työnantaja perii työntekijän osuuden eläkemaksusta työntekijältä palkanmaksun yhteydessä ja suorittaa koko työeläkemaksun eläkevakuutusyhtiöön. Yrityksellä on kahdenlaisia työntekijöitä, jonka perusteella työeläkemaksu eli TyEL-maksu määräytyy. Työnantaja maksaa työeläkemaksua 16,95 % palkoista ja työntekijän palkasta perittävä osuus:
Työnantaja on sopimustyönantaja, jos yrityksellä on sopimus eläkevakuutusyhtiön kanssa. Eläkevakuutusmaksut laskutetaan ennakkomaksuina ilmoitettujen palkkatulojen mukaan. Suosittelemme maksamaan eläkevakuutusmaksut kerran kuukaudessa, sillä harvemmat maksuvälit voivat tuoda maksuvaikeuksia summien noustessa suuremmiksi. Maksu täsmäytetään kalenterivuosittain.
Työnantaja on tilapäinen työnantaja, jos palkkaa työsuhteiselle työntekijälle kertaluonteisesti tai satunnaisesti. Tällöin palkat ovat puolen vuoden ajalta alle 9 348 € tai sinulla tai yritykselläsi ei ole voimassa olevaa TyEL-vakuutusta. Eläkemaksu maksetaan omatoimisesti vakuutusyhtiön tilille. Maksuohjeet ja ilmoitustiedot löytyvät vakuutusyhtiön nettisivuilta.
Copyright JDC Kehitys Oy - All Rights Reserved - Lisätietoa evästeistä
Emme vastaa virheellisten tietojen aiheuttamista vahingoista. Lisätietoa.