Itsenäinen yrittäjä vakuuttaa itsensä yrittäjien eläkelain mukaan. YEL-vakuutus antaa turvan vanhuuden ja työkyvyttömyyden varalta sekä antaa osa-aikatyöhön siirtyvälle yrittäjälle mahdollisuuden siirtyä osa-aikaeläkkeelle. YEL-vakuutus turvaa myös perheen toimeentulon yrittäjän kuoleman varalta. YEL-vakuutus on lakisääteinen, eikä sitä voi korvata vapaaehtoisilla eläkevakuutuksilla.
YEL -vakuutus tarvitaan, kun:
YEL –vakuutus 30 prosentin päätösvaltaosuudella
Yrittäjäksi katsotaan liikkeen- ja ammatinharjoittaja, henkilöyhtiön vastuullinen yhtiömies ja osakeyhtiön osakas. Osakeyhtiön johtavassa asemassa työskentelevä osakas vakuutetaan yrittäjänä, jos hän omistaa yksin yli 30 prosenttia tai yhdessä perheenjäsentensä kanssa yli 50 prosenttia yhtiön osakkeista tai äänimäärästä. Johtava asema tarkoittaa toimitusjohtajuutta, hallituksen jäsenyyttä tai varajäsenyyttä. YEL:n mukaan vakuutetaan myös työntekijän eläkelaissa (TyEL) itsensä vakuuttanut osaomistaja, joka täyttää uuden omistusrajan (yli 30 %).
YEL -maksun perusteella lasketaan mm. sairauspäivärahan suuruus
Yrittäjäeläkkeen vaikutukset KELAn maksamiin päivärahoihin
YEL -maksun perusteena oleva työtulo määrittelee mm. sairauspäivärahan suuruuden. Tämä tarkoittaa, että YEL – työtulon tulisi vastata normaalia yrittäjän tekemästä työstä maksettavaa palkkaa.
YEL -vakuutus vaikuttaa vanhempainpäivärahoihin
YEL-vakuutetun yrittäjän vanhempainpäivärahat määräytyvät eläkevakuutuksen työtulon mukaan eikä yrityksestäsi nostamasi palkka vaikuta vanhempainpäivärahojesi määrään.
YEL-vakuutus voidaan tehdä 6 kuukauden aikana aloittamisesta. Vakuutusmaksu tulee taannehtivasti yritystoiminnan alusta alkaen.
Ammatin- ja elinkeinonharjoittajat (Toiminimi)
Ammatin- ja elinkeinonharjoittajat vakuutetaan aina YEL:n mukaan. Myös heidän perheenjäsenensä kuuluvat YEL:n piiriin, jos he työskentelevät yrityksessä ilman työsopimusta ja ilman palkkaa.
Henkilöyhtiöt (Avoin ja kommandiittiyhtiö)
Avoimen yhtiön yhtiömiehet ja kommandiittiyhtiön vastuunalaiset yhtiömiehet kuuluvat aina YELin piiriin, jos he työskentelevät yhtiössä. Äänetön yhtiömies kuuluu TyEL:n piiriin, jos hänelle maksetaan ennakonpidätyksenalaista palkkaa. Mikäli palkkaa ei makseta, hän jää kokonaan lakisääteisen eläketurvan ulkopuolelle.
Osakeyhtiön osakas
Johtavassa asemassa oleva osakas on YEL:n alainen, jos hän omistaa yksin yli 30 % tai yhdessä perheenjäsentensä kanssa yli 50 prosenttia yhtiön osakepääomasta tai osakkeiden tuottamasta äänimäärästä. Yhtiössä työskenteleville muille osakkaille otetaan TyEL–vakuutus.
Miten eläkkeen perustana oleva tulo määritellään?
Lain mukaan YEL -työtulon tulee vastata sellaista palkkaa, joka olisi maksettava, jos yrittäjän tilalle palkattaisiin ulkopuolinen henkilö. Työtulolla hinnoitellaan siis yrittäjän työpanos, eikä se liity suoraan yritystoiminnan kannattavuuteen tai yrittäjälle todellisuudessa maksettuun palkkaan. Palkka voi olla suurempi tai pienempi kuin työpanos. Tosiasiallisten tulojen vaihtelut eivät vaikuta työtulon määrään. Eläkettä laskettaessa työtulot otetaan huomioon koko yrittäjätoiminnan ajalta. Tämän vuoksi on tärkeää pitää työtulo koko vakuutuksen ajan oikean suuruisena. Yrittäjä voi halutessaan korottaa tai alentaa vakuutusmaksun suuruutta, jolloin huonot vuodet voidaan korvata hyvien vuosien korotetuilla maksuilla. Joustoja ei kuitenkaan saa yrittäjä, jolla on maksamatta erääntyneitä YEL -maksuja tai yrittäjä, joka saa aloittavan yrittäjän maksualennusta.
Yrittäjäeläkevakuutusmaksun suuruus vuonna 2024 eläkemaksun perusteena käytetystä työtulosta
Uudet yrittäjät saavat YEL-vakuutusmaksusta 22 % alennusta ensimmäisten neljän vuoden ajan. Eläkemaksut voidaan maksaa kuukausittain tai jakaa harvempiin eriin.
Esimerkki eläkemaksun laskemisesta, työtulo 30 000 €/vuosi, ikä alle 53 vuotta
Aloittavan yrittäjän eläkemaksu 30 000 € x 18,8 % = 5 640 €/vuosi eli 470 €/kk.
Yli neljä vuotta toimineen yrittäjän eläkemaksu on 30 000 € x 24,1 % = 7 230 €/vuosi eli 602,50 €/kk.
YEL – maksut ovat kokonaan maksajalleen verovähennyskelpoinen meno. YEL -maksun voi maksaa joko yritys tai yrittäjä itse ja vähentää yrityksen, yrittäjän tai yrittäjän puolison verotuksessa.
Osakeyhtiö
Jos laskelmat näyttävät, että yritys tulee tekemään tappiota tai nollatulosta ensimmäisinä toimintavuosina kannattaa maksaa itse YEL-maksut ja vähentää ne puolison verotuksessa tai muista ansiotuloista. Jos firma vähentää ne verotuksessa niin tappio vain lisääntyy. Maksut kannattaa vähentää sen puolison verotuksessa, jolla on suuremmat ansiotulot.
Toiminimi
Yrittäjänä saat 5 % yrittäjävähennyksen verovuoden aikaisesta elinkeinotoiminnan tulostasi. Jos vähennät YEL-maksusi elinkeinotoiminnan kuluina niin myös elinkeinotoiminnan tulos pienee, joten myös yrittäjävähennyksen määrä jää pienemmäksi. Jos puolestaan vähennät YEL-maksut henkilökohtaisessa verotuksessasi, ei asialla ole vaikutusta yrittäjävähennykseen. Maksut kannattaa vähentää sen puolison verotuksessa, jolla on suuremmat ansiotulot.
Yritystulkin liiketoimintasuunnitelman viimeisessä vaiheessa kartoitettiin yritystoiminnan riskejä. Huomattavaa on, että yrityksen suurin riski on useimmiten yrittäjän itsensä joutuminen pois ”rivistä”. Työntekijälle laki velvoittaa ottamaan useita henkilövakuutuksia, mutta yrittäjällä tätä velvoitetta ei ole. Valistunut yrittäjä ottaa kuitenkin ainakin seuraavat vakuutukset.
Tapaturma- ja ammattitautivakuutus (ei korvaa vapaa-ajan vahinkoja)
Tapaturman tai työstä johtuvan ammattitaudin vuoksi työkyvyn menettämistä varten otettavan vakuutuksen perusteella maksettavat korvaukset ovat päiväraha ja työkyvyttömyyseläke. Korvauksen suuruus ja maksut ovat sidotut yrittäjäeläkkeen perusteena olevaan työtulon määrään. Lisäksi vakuutusmaksun suuruuteen vaikuttaa tehtävän työn vaarallisuus. Pienimmillään 30 000 euron työtulon mukaan työ- ja vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen ja ammattitauti vakuutuksen vuosimaksu on n. 470 euroa eli n. 1,7 % työtulosta. Em. vakuutusmaksut ovat verovähennyskelpoisia yrityksen verotuksessa.
Lakisääteinen tapaturmavakuutus
Työntekijälle otettava lakisääteinen tapaturmavakuutus voi koskea myös yhtiömiehiä ja osakkaita. Vakuutus on otettava myös sellaisille yrityksen omistajille, yhtiömiehille ja osakkaille, jotka työskentelevät yrityksessä ja omistavat yrityksestä enintään 30 %. Yhtiömies tai osakas, joka kuuluu yrittäjien eläkelain piiriin, voi tietyissä tapauksissa kuulua lakisääteisesti tapaturmavakuutuksella vakuutettaviin. Yrityksen yhtiömuoto, omistajien omistussuhteet, asema sekä työskentely yrityksessä vaikuttavat asiaan.
Henkivakuutus
Yrittäjän on syytä ottaa itselleen henkivakuutus, jonka suuruus vastaa vähintään henkilökohtaisella vastuulla olevien lainojen määrää. Edunsaajana voi olla lähiomaiset tai yritys, näin omaiset voivat maksaa yrittäjän henkilökohtaiset velat tai yritys voi ostaa kuolleen osakkaan osuuden leskeltä. Yhtiön nimissä otetun henkivakuutuksen ja pysyvän työkyvyttömyyden vakuutusmaksut ovat yrityksen verotuksessa vähennyskelpoisia, kun edunsaajana on joku muu kuin yritys. Henkilöverotuksessa ne sen sijaan eivät ole vähennyskelpoisia. Pysyvän työkyvyttömyyden vakuutuksen kertakorvaus on saajalle verotonta tuloa. Korvauksen edunsaajaa nimettäessä on otettava huomioon sanamuodot. Jos edunsaajana on "omaiset", tarkoittaa se vakuutuskorvauksen jakamista lesken ja yhteisten lasten kesken. Jos vakuutus oli otettu lainan takaisinmaksun turvaamiseen, voi em. "omaiset" edunsaajana olla viisaampi korvata sanalla "puoliso". Jos alaikäiset lapset saavat puolet vakutuuskorvauksesta, ei niitä voida käyttää mihinkään lesken kuluihin. Henkivakuutus perustuu hyväksyttyyn terveysselvitykseen, joten sen ottaminen myöhemmin ei välttämättä onnistu.
Henkivakuutuksen edunsaaja voi olla myös yritys
Sairaskuluvakuutus/terveysvakuutus
Vapaaehtoinen vakuutus, joka korvaa työntekijän tai yrittäjän sairastumisesta aiheutuvat kulut myös yksityisessä sairaalassa hoidettuna. Kun vakuutus otetaan yritykselle, ovat vakuutusmaksut vähennyskelpoisia yrityksen verotuksessa. Vakuutus on yksilöllinen, ts. kaikki vakuutetut henkilöt merkitään vakuutuskirjaan. Työntekijän sairastaminen maksaa noin 350-400 €/päivä. Vakuutuksen hinta vuodessa noin 350 €/työntekijä.
Copyright JDC Kehitys Oy - All Rights Reserved - Lisätietoa evästeistä
Emme vastaa virheellisten tietojen aiheuttamista vahingoista. Lisätietoa.