Verottaja kohtelee liikkeen- ja ammatinharjoittajaan lähes normaalin työntekijän tavoin. Verotettava tulo verotetaan kokonaisuudessaan yrittäjän henkilökohtaisena tulona. Yritys ja yrittäjä eivät voi järjestellä tai siirtää yhtiön voiton verotusajankohtaa eikä yrityksellä voi olla palkkavelkaa yrittäjälle.
Toiminimimuotoinen yritys ei voi maksaa rahapalkkaa tai antaa luontoisetuja yrittäjälle itselleen eikä puolisolle. Palkkaa ei voida maksaa alle 14 -vuotiaalle lapselle. Rahapalkan sijaan toiminimiyrittäjä nostaa yrityksen tililtä rahaa, jotka merkitään kirjanpidossa yksityistilille. Nostoista ei makseta veroa, vaan tulovero maksetaan ennakkoverona kuukausittain arvioidun yrittäjätulon eli yrityksen voiton perustella progressiivisen veroasteikon mukaan. Veroilmoituksen jättämisen jälkeen verotus vahvistetaan, jonka perusteella maksetaan lisäveroja tai saadaan palautusta.
Henkilö voi vähentää kulut tulonhankkimisvelan korkona.
Yrittäjäpuolisoiden kesken yritystulo jaetaan työpanosten suhteessa, yleensä tasan. Ansiotulona maksettava vero menee yleensä tasan, mutta pääomatulo-osuudet voivat olla erisuuruiset, jos toinen on sijoittanut enemmän käyttöomaisuuteen. Pääomatulon määrä perustuu nettovarallisuuteen, joka tarkoittaa elinkeinotulolähteeseen kuuluvien varojen ja velkojen erotusta. Laskenta perustuu edellisen vuoden tilinpäätökseen.
Pankkitilillä olevia rahoja ei lasketa nettovarallisuuteen, mutta kassarahat lasketaan. Nettovarallisuuteen luetaan laskennallisesti 30 prosenttia verovuoden päättymistä edeltäneiden 12 kuukauden aikana maksettujen elinkeinotoiminnan ennakonpidätyksen alaisten palkkojen määrästä.
Pääomatulona (vero 30 % / 34 % yli 30 000 € tuloista) verotetaan 20 prosenttia nettovarallisuudesta (mahdollisuus valita myös 10 tai 0 prosenttia. Pienempää prosenttia kannattaa käyttää, jos verotettava tulo on enintään n. 30 000 euroa). Loppuosa (80 %, 90 % tai 100 %) tulosta verotetaan ansiotulona progressiivisen asteikon mukaisena valtionverona ja kunnallisverona. Nettovarallisuutta laskettaessa tilinpäätöshetkellä pankkitileillä olevat varat eivät lisää nettovaroja, mutta kassassa oleva käteinen raha otetaan huomioon. Esim. jos toiminimiyrityksen tilillä on pankissa 30 000 euroa sen sijaan että rahat olisivat kassassa käteisenä, voi yrittäjä joutua maksamaan lisää veroja jopa tuhansia euroja.
Verohallinto tekee viiden prosentin yrittäjävähennyksen toiminimien, avointen yhtiöiden ja kommandiittiyhtiöiden nettotuloksesta, josta on vähennetty mahdolliset aikaisempien vuosien tappiot. Käytännössä se merkitsee noin kahden prosentin kevennystä yrittäjien verotukseen.
Pankkitilillä olevia rahoja ei lasketa nettovarallisuuteen, mutta kassarahat lasketaan
Yritys ei voi vähentää verotuksessaan yrittäjän ruokailua kokopäivärahaa kohden (matkan kesto yli 10 tuntia).
Ajoneuvot kuuluvat elinkeinotoimen varallisuuteen, jos yli puolet ajoista on työajoa. Tällöin kaikki autosta aiheutuneet kulut menevät kirjanpitoon. Yksityisajot vähennetään liiketoiminnan kuluista ja arvo lisätään henkilön verotuloon mukaan lukien myös osuus auton poistosta. Vaihtoehtoisesti auto on yksityiskäytössä ja veroilmoituksessa ilmoitetaan yritysajojen määrä ja niistä saadaan verovähennyksenä normaali kilometrikorvaus. Auton kulut eivät sisälly yrityksen kirjanpitoon. Auton ajoista kannattaa aina pitää ajopäiväkirjaa.
Oman auton käytöstä ei saada kilometrikorvausta rahana, vaan kulut vähennetään yrittäjän verotuksessa kilometrikorvauksen mukaan. Samoin päiväraha. Pidetään ajopäiväkirjaa tai tehdään matkalasku.
Jos toiminimiyrittäjä työskentelee kotona myös asumiseen käytettävissä tiloissa, voidaan kulut (vesi, lämmitys, sähkö, jäte jne.) vähentää pinta-alojen suhteessa. Kuluihin kuuluu myös rakennuksen poistot. Toimistotiloista ja toimiston kalusteista vähennetään verotuksessa ns. työhuonevähennyksen verran eli 920 € (100 % käyttö) ja 460 € (osapäiväkäyttö). Tilojen vuokraaminen yritykselle ei ole mahdollista.
Omissa nimissään toimiva yrittäjä maksaa veron omaan käyttöön ottamistaan tuotteista/palveluista hankintahinnan tai todennäköisen luovutushinnan mukaan (jos alempi kuin hankintahinta).
Toiminimiyrittäjän alle 14-vuotiaalle lapselle ei voi maksaa palkkaa eikä heille voi jakaa yritystuloa verotuksessa. 14-16 -vuotiaat lapset saavat ansaita verottomasti 3980 € (2024), pienennettynä 18 prosentilla tämän ylimenevästä tulosta. Meno on yritykselle vähennyskelpoinen ja sivukulut ovat pienet. Työnantajan maksamat sivukulut ovat keskimäärin vain n. 2,1 %. Alle 16 -vuotiaan palkasta ei tarvitse maksaa työeläkevakuutusta, työttömyysvakuutusmaksua eikä sairausvakuutusmaksua.
Copyright JDC Kehitys Oy - All Rights Reserved - Lisätietoa evästeistä
Emme vastaa virheellisten tietojen aiheuttamista vahingoista. Lisätietoa.