Avustuksen hakemiseksi tulee tehdä hankesuunnitelma ja myönnetty avustus maksetaan pääsääntöisesti jälkikäteen toteutuneita ja hyväksyttyjä kustannuksia vastaan. Hakemus tulee jättää ennen hankkeen aloittamista.
Erityistavoitteena on edistää yritysten kasvu-, kansainvälistymis- ja innovointivalmiuksia. Rahoituksen kohteena ovat mikro- ja pienyritysten omien tuotteiden, palveluiden sekä tuotantomenetelmien kehittäminen ja kaupallistaminen. Hakemusten pisteytyksessä etusijalle nousevat hankkeet, joiden toimenpiteillä edistetään kansainvälistymis- ja vientivalmiuksia joko suoraan tai alihankintaverkostoissa. Varsinais-Suomessa EAKR-ohjelmasta rahoitetaan mikro- ja pienyritysten digitalisaatiota ja vähähiilistä taloutta merkittävästi edistäviä kehittämishankkeita. Rahoitusta kohdistetaan erityisesti yritysten tutkimus- ja innovointiprosesseihin sekä yhteistyöhön korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa. Painopisteinä ovat vähähiilinen talous sekä ilmastonmuutokseen sopeutuminen.
Rahoitus kohdistetaan alle viisi vuotta toimineiden mikro- ja pienyritysten hankkeisiin. Tukitaso kehittämistoimenpiteissä voi olla enintään 50 % hyväksyttävistä kustannuksista. Hyväksyttävien kustannusten yläraja on enintään 100 000 euroa, jolloin avustus kehittämishankkeisiin voi olla enintään 50 000 euroa/hanke. Rahoitettavien hankkeiden valinnassa huomioidaan Varsinais-Suomen maakuntastrategian älykkään erikoistumisen painopisteet, joita ovat sininen talous ja uudistuva teollisuus, innovatiiviset ruokaketjut sekä lääke- ja terveysteknologia.
Kehittämistoimenpiteiden tukitaso pk-yrityksille enintään 50 % hyväksytyistä kustannuksista ja pienin myönnettävä yrityksen kehittämisavustus investoinneissa ja kehittämistoimenpiteissä on pääsääntöisesti 10 000 €.
Maaseutualueella toimivien pienten yritysten (alle 50 työntekijää) investointeja tuetaan ensisijaisesti Manner-Suomen maaseutuohjelman kautta, lue lisää kohdasta Leader -rahoitus.
Lisätietoa: Alueelliset yritysrahoitusstrategiat ja -linjaukset
Matkailukeskusten ja -alueiden yritysten investointihankkeisiin rahoitusta voidaan myöntää, mikäli hankkeen avulla monipuolistetaan alueen palvelutarjontaa ja hankkeen avulla voidaan saada alueelle ensisijaisesti uutta kansainvälistä kysyntää. Avustusta myönnettäessä majoitustilojen rakentamiseen edellytetään, että yrityksellä on myös muuta matkailupalvelutarjontaa ja yritys työllistää henkilökuntaa matkailupalvelujen tuotannossa tukialueella. Avustuksen saajan on rahoitettava investoinnin hankintamenosta vähintään 25 % sellaisella rahoituksella, johon ei liity julkista tukea.
Avustusta ei voida myöntää:
Toimialat:
Yrityksen kehittämisavustusta myönnetään ensisijaisesti pk-yritykselle, joka on:
Rahoituksen hakemiseksi on tehtävä kehittämishankesuunnitelma, jossa kuvataan hanke yksityiskohtaisesti. Huolellisesti tehty sähköinen hakemus toimii hankesuunnitelmana ja nopeuttaa käsittelyä oleellisesti. Ennen hakemuksen jättämistä kannattaa ottaa yhteyttä oman alueen elinvoimakeskuksen asiantuntijaan. Rahoitusta haetaan sähköisen hakujärjestelmän kautta ja hakemus tulee jättää ennen hankkeen aloittamista.
Lisäksi tarvitaan liiketoimintasuunnitelma ja selvitys miten hanke rahoitetaan esim. lainatarjoukset/-päätokset. Lainatarjouksen hakemiseksi kannattaa tehdä Yritystulkin YT22 Toimivan yrityksen tulossuunnitelma tai YT6 Aloittavan yrityksen tulossuunnitelma.
Erityisesti elinvoimakeskus tukee pk-yritysten toteuttamia kehittämishankkeita. Pk-yrityksellä tarkoitetaan yritystä, joka täyttää komission antaman pienen tai keskisuuren yrityksen määritelmän.
Puh. 0295 036 100
www.elinvoimakeskus.fi/lounais-suomi
Pk-yrityksen rahoitusneuvonta
Puhelinpalvelu 0295 024 800 | pkrahoitusneuvonta@elinvoimakeskus.fi
Copyright JDC Kehitys Oy - All Rights Reserved - Lisätietoa evästeistä
Emme vastaa virheellisten tietojen aiheuttamista vahingoista. Lisätietoa.