Työllistämisseteli
Nuorten työllistymisseteli tuo työnantajille konkreettisen taloudellisen tuen, jolla nuoren palkkaaminen on aiempaa helpompaa ja riskittömämpää. Seteli on tarkoitettu 18–29-vuotiaiden työllistämiseen, ja se voi kattaa merkittävän osan palkkakuluista jopa puolen vuoden ajan.
Mitä tuki tarkoittaa?
Nuorten työllistymisseteli kattaa 50 % palkkakuluista, kuitenkin enintään 1 500 euroa kuukaudessa. Tukea voidaan myöntää enintään kuuden kuukauden ajaksi, jolloin tuen kokonaismäärä on enintään 9 000 euroa.
Kenelle tuki voidaan myöntää?
Työvoimaviranomainen voi myöntää harkinnanvaraista rekrytointitukea yritykselle, joka työllistää 18–29-vuotiaan nuoren vähintään kuuden kuukauden ajaksi. Edellytyksenä on, että nuori on ollut työttömänä:
- vähintään kuusi kuukautta tai
- vähintään kolme kuukautta, mikäli nuori on suorittanut vain peruskoulun
Tukea voidaan myöntää:
- toistaiseksi voimassa olevaan kokoaikaiseen työsuhteeseen
- määräaikaiseen kokoaikaiseen työsuhteeseen
- oppisopimuskoulutukseen
- osa-aikaiseen työsuhteeseen, jos tuen myöntäjä pitää tukea tarkoituksenmukaisena ja se edistää nuoren työllistymistä
Lisätietoja oman alueesi työmarkkinatorilta:
https://tyomarkkinatori.fi/tyonantajat-ja-yrittajat


