Yrityssaneerausmahdollisuutta arvioitaessa ei etsitä ylivelkaantumisen aiheuttajaa. Ei ole merkitystä sillä, onko ylivelkaantuminen johtunut yrittäjästä tai ulkoisista tekijöistä (esim. onnettomuus, pandemia, lainsäädäntö, markkinat). Yrityssaneerausmahdollisuutta voivat hyödyntää lähes kaikki vaikeuksissa olevat yritykset. Konkurssissa yrittäjä menettää määräysvallan konkurssihallinnolle, mutta yrityssaneerauksessa yrittäjä säilyttää määräysvaltansa. Saneerausmenettelyn aikana velallisen on kuitenkin pyydettävä selvittäjän suostumus liiketoiminnan kannalta ratkaiseviin päätöksiin menettelyn (6–12 kk) aikana. Saneeraukseen voi hakeutua, vaikka konkurssihakemus olisi jo vireillä. Tällöin konkurssihakemusta ei saa ratkaista, ennen kuin saadaan varmuus saneerauksen aloittamisesta.
Usessa tapauksessa yrityssaneerausmenettelyä ei tarvitse edes aloittaa, jos yrittäjä pääsee pidemmistä maksuajoista ja muista tukitoimista yhteisymmärrykseen velkojien kanssa. Tämä edellyttää, että yrittäjä on ajoissa liikkeellä. Kassabudjetin laatiminen ja kassan seuraaminen on avainasemassa. Jos kassan pohja on näkyvissä, on kuopasta vaikea enää ponnistaa ylös. Toimi seuraavasti:
Saneerausmenettelyyn pääseminen kestää noin vuoden, jonka jälkeen alkaa 5 - 10 vuotta kestävä saneerausaika. Saneerausmenettely on myös kallis, yleensä yli 100 000 euroa. Tämän vuoksi menettelyä hakevan yrityksen liikevaihto on oltava yli miljoona euroa. Menettelyyn hakeutuminen on yhtiön osakkaille ja heidän perheilleen raskas prosessi. Jos yrityksen velkojen vakuutena on ulkopuolisten takauksia, on riitoja melko mahdoton välttää. Muita saneerausmenettelyn haittapuolia voivat olla kielteinen julkisuus ja yrityksen sisäisen toiminnan vaikeutuminen.
Kielteisen julkisuuden vuoksi tavarantoimittajavelalliset voivat hidastaa toimituksiaan ja useinmiten vaativat ennakkomaksua. Omat asiakkaat voivat ryhtyä etsimään uusia toimittajia ellei heidän kanssaan voida sopia jatkosta. Uusien tavaroiden ja palvelujen saantia voi helpottaa saneerauksessa uusien velkojen saama ns. etuoikeussuoja, jolloin ko. uusista ostoista syntynyt velka saa mahdollisen konkurssinvaralta erityissuojan (massavelan suoja). Jos saneerausyrityksellä on merkittävää erikoisosaamista tai on muuten merkittävä velkojan omassa toiminnassa, on edellytykset tavanomaista paremmat.
Varsinaisen liiketoiminnan lisäksi myös yrityksen sisäinen toiminta voi vaikeutua. Parhaat työntekijät saattavat lähteä toisen työnantajan palvelukseen ja osakkaat/yhtiömiehet riitaantuvat keskenään.
Onhan osakas-/ yhtiömiessopimus tehty?
Yli puolet yrityssaneerauksista päättyy konkurssiin. Usein epäonnistumisen taustalla on huonosti laadittu saneeraussuunnitelma. Suunnitelmassa on haettu helpointa ratkaisua eli on keskitytty velkojen leikkaukseen eikä liiketoiminnan kehittämiseen. Saneerausohjelman laatijaa valittaessa on tärkeää kiinnittää huomio laatijan ammattitaitoon. Ohjelman teossa on tarpeen olla mukana muitakin asiantuntijoita kuin pelkästään talous- ja oikeusoppineita.
Velallinen, joka ei kykene vastaamaan veloistaan, voidaan asettaa konkurssiin tuomioistuimen päätöksellä. Konkurssiin hakemisen käräjäoikeudelle voi tehdä velallinen tai velkoja. Tuomioistuimen on annettava velkojan hakemus tiedoksi velalliselle sekä varattava tälle tilaisuus antaa määräpäivään mennessä kirjallinen lausuma. Konkurssi on velallisen kaikkia velkoja koskeva maksukyvyttömyysmenettely, jossa velallisen omaisuus käytetään konkurssisaatavien maksuun. Konkurssin alkaessa velallinen menettää määräysvallan omaisuuteen. Konkurssi voidaan määrätä peruuntumaan velallisen ja konkurssihakemuksen tehneen velkojan yhteisestä hakemuksesta tai velallisaloitteisessa konkurssissa, velallisen tekemästä hakemuksesta. Peruuntumiselle tulee esittää pätevä syy.
Osakeyhtiö
Osakeyhtiössä yrityksen ja yrittäjän varat ovat juridisesti erillään, ellei rikoksia ole tehty. Vaikka osakeyhtiö ajautuisi konkurssiin, yrittäjän omat varat säilyvät koskemattomina ellei omaisuutta ole annettu vakuudeksi yrityksen puolesta.
Henkilöyhtiö
Henkilöyhtiöissä (toiminimi, avoin yhtiö ja kommandiittiyhtiö) yhtiömiehet vastaavat yrityksen veloista koko omaisuudellaan. Avoimessa ja kommandiittiyhtiössä, jos yhtiömiesten varallisuudet ovat erilaiset, peritään velka siltä, jolla rahaa on. Yhtiömiehet vastaavat myös muista veloista kuin pelkästään velkakirjaveloista. Muita velkoja ovat vero-, arvonlisävero-, palkka-, vakuutus- ym. velat. Em. mainitun vuoksi on henkilöyhtiöissä järkevää ryhtyä muuttamaan yritysmuoto osakeyhtiöksi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
Yhtön toiminnan voi myös keskeyttää, jolloin yritys poistetaan työnantajarekisteristä, ennakkoperintärekisteristä ja arvonlisäverovelvollisten rekisteristä. Vuosittain ilmoitetaan veroilmoitus ja osakeyhtiössä veroilmoitus sekä tilinpäätös. Jos toiminta toiminimessä ja Ay/Ky:ssä on ollut laajaa tai osakeyhtiö on yhtiömiehenä ilmoitetaan myös tilinpäätös.
Yksityisen elinkeinonharjoittajan on ilmoitettava toimintansa lopettamisesta PRH:n kaupparekisteriin ja Verohallintoon. Elinkeinotoimintaan liittyvä omaisuus myydään tai siirretään yksityisottoina yrittäjän yksityiseen käyttöön ja velat maksetaan pois. PRH merkitsee lopettamisilmoituksen tiedot kaupparekisteriin. Yrityskiinnitykset täytyy kuolettaa tai siirtää ennen lopettamisilmoituksen tekemistä. Toiminimen toiminnan voi myös keskeyttää maksutta toistaiseksi tai määräajaksi. Lopettamisilmoitus www.ytj.fi
Yksimieliset yhtiömiehet voivat päättää yhtiön purkamisesta ilman erillistä selvitysmenettelyä. Ilmoitus tehdään ytj:ssä, josta tiedot siirtyvät kaupparekisteriin ja verottajalle. Yrityksen omaisuus myydään tai siirretään yksityisottoina yhtiömiehille ja velat maksetaan. Jos jäljelle jää vain velkaa niin ne siirtyvät yhtiömiehille maksettaviksi. Jos yhtiöllä on paljon varallisuutta tulee sitä myytäessä myös paljon veroa omistajille. Verotuksellisesti järkevämpää voi olla pitää yritys hengissä ja maksaa esim. osinkoa tai vuokratuloa omistajille ja jakaa varallisuus pikkuhiljaa pois. Mahdolliset yrityskiinnitykset on kuoletettava tai otettava vastattavaksi toisen yrityksen toimesta ennen kuin yhtiön purkautuminen voidaan merkitä kaupparekisteriin. Lopettamisilmoitus www.ytj.fi
Yritysten ja yhteisöjen on ilmoitettava toimintansa lopettamisesta PRH:n kaupparekisteriin, säätiörekisteriin tai yhdistysrekisteriin sekä Verohallinnon arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin.
Selvitysmenettely vaaditaan osakeyhtiön purkamiseksi
Selvitysmenettely kestää vähintään viisi kuukautta. Osakeyhtiötä ei voi lain mukaan purkaa (lopettaa) vapaamuotoisesti, vaan sen voi lopettaa muun muassa selvitys- tai konkurssimenettelyllä, jossa:
Selvitysmenettelyn vaiheet:
Hintaa selvitysmenettelylle tulee reilut 300 € ja jos käytät ulkopuolista selvitysmiestä niin lisäksi hänen palkkionsa. Lisätietoa www.prh.fi
Copyright JDC Kehitys Oy - All Rights Reserved - Lisätietoa evästeistä
Emme vastaa virheellisten tietojen aiheuttamista vahingoista. Lisätietoa.